Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2016.

Miekkapoikia ja koomaamista - Animecon 2016

Kuva
Kerrankin aloitin kirjoittamaan con postausta heti conin jälkeisenä päivänä! Saavutusko tämä?  Ennen animeconia itselläni oli hieman semmoiset fiilikset ettei oikein innostanut lähteä ollenkaan conittamaan, mutta sitten mietin sitä että kerrankin kunniavieraat mitkä kiinnostaa ja kun lipun/majotuksen olin hommattu niin eipä nyt sitä viitsinyt kuitenkaan väliin jättää.  Cossien osalta animecon oli vanhojen cossien uudelleen käyttämistä, kun mitään uuttakaan ei saanut valmiiksi asti. Mutta oli kuitenkin kiva päästä käyttämään Imanon ja Shinanon cosseja uudestaan. Vaikkakin tuntui että cossit vähän tuppasi hajoamaan kesken conin.  Miekkapoika cossit parhaat cossit. Näitä siis cossasin animeconissa. ~ Lauantai päivä ~  Olin nukkunut pari edellistä yötä ennen conia todella huonosti ja lauantaina bussilla lähtö kohti Jyväskylää tuntui hirveältä. Myös huonoon oloon osallisena oli tämä minun perus matkajännitys, mikä tuntuu minua piinaavan vieläkin. Noh kaverin kanssa

Jo pitkään haaveiltu miekkapoika cossi ~ Jiroutachi wip postaus part. 1!

Kuva
Tänään tuli jonkin sortin innostus kirjoittaa tänne blogiin. Mitään maailmaa mullistavaa postausta minulla ei nyt tule, mutta ajattelin kirjoitella hieman Jiroutachi cossitani ja vähän laittelen joitain teko kuvia mitä olen muistanut välillä ottaa. Kuvat olen jo laittanut twitteriin ja facebook sivulleni, mutta pistetään ne nyt vielä tännekkin.  Jiroutachi on ollut yksi haave cossejani siitä lähtien kun aloin touken ranbua pelaamaan. Jotenkin ihastuin tähän sakea rakastavaan miekkapoikaan. Tykkäsin todella paljon Jiroun designista ja halusin kovasti päästä toteuttamaan sen. Minun piti alunperin tehdä Jiroutachi viime vuoden desucon frostbiteen (jos en väärin muista) ja myös moneen muuhun coniin,mutta tämä on aina jäänyt, vaikka kankaat jo kyseiseen cossiin omistin. Nyt tavoitteeni oli tehdä Jirou Jyväskylässä olevaan animeconiin, mutta suunnitelmat taas kerran muuttuivat. Tällä kertaa esteenä oli se, ettei peruukki kerennyt tulla ennen conia. Jirou olisi ollut paria juttua vai

Shortsishota seikkailut part 2 ja muut kaverit - Desucon 2016

Kuva
Heippa hei vaan, viimeinkin kirjoitin tämän desucon blogi postauksen. Minun pitäisi tehdä nämä heti kun coni on ollut, niin muistaisin edes jotain. Mutta katsotaan mitä tästä tulee!  Desucon oli tosiaan 10.-12.6. Lahden sibeliustalolla. Olin odottanut desua innolla, koska olen aina tykännyt mennä desuconiin. Tiivistettynä conini oli kavereiden näkemistä, pientä manaamista koska cossit olivat mitä olivat jaa kävin jopa parissa ohjelmassa! (ihme on tapahtunut).  Aloittakaamme perjantaista eli shortsishota seikkailut part. 2. Cossasin ihanan  Mae-ryen  kanssa Zone-00 mangasta näitä hyvin miehekkäitä blondeja veljeksiä Benteniä ja Beniota. Olimme jo viime vuoden puolella puhuneet näiden hahmojen tekemisestä ja viimein saimme sen toteutettua!  Pidin todella paljon Benion cossaamisesta vaikkakin asu oli melko paljastava ja ehkä huomiotakin herättävä,mutta itseäni tämä ei juuri haitannut, koska onhan sitä Anriakin tullut cossattua.  Shoottailimme hieman meidän cosseja ja noh sitä