Jo pitkään haaveiltu miekkapoika cossi ~ Jiroutachi wip postaus part. 1!



Tänään tuli jonkin sortin innostus kirjoittaa tänne blogiin. Mitään maailmaa mullistavaa postausta minulla ei nyt tule, mutta ajattelin kirjoitella hieman Jiroutachi cossitani ja vähän laittelen joitain teko kuvia mitä olen muistanut välillä ottaa. Kuvat olen jo laittanut twitteriin ja facebook sivulleni, mutta pistetään ne nyt vielä tännekkin. 

Jiroutachi on ollut yksi haave cossejani siitä lähtien kun aloin touken ranbua pelaamaan. Jotenkin ihastuin tähän sakea rakastavaan miekkapoikaan. Tykkäsin todella paljon Jiroun designista ja halusin kovasti päästä toteuttamaan sen. Minun piti alunperin tehdä Jiroutachi viime vuoden desucon frostbiteen (jos en väärin muista) ja myös moneen muuhun coniin,mutta tämä on aina jäänyt, vaikka kankaat jo kyseiseen cossiin omistin. Nyt tavoitteeni oli tehdä Jirou Jyväskylässä olevaan animeconiin, mutta suunnitelmat taas kerran muuttuivat. Tällä kertaa esteenä oli se, ettei peruukki kerennyt tulla ennen conia. Jirou olisi ollut paria juttua vaille valmis. Miekkaa en myöskään ollut vielä aloittanut, mutta päätin etten ota mitään stressiä siitä kerkeisikö peruukki tulla vaiko ei joten päätin että cossin sitten jossain muussa conissa. Voi olla että menee ensivuoden puolelle, mutta ehkä saan Jirouta shootattu tässä animeconin jälkeen. (ehkä?)



En ollut paljoa miettinyt millaisia kankaita haluaisin Jirouhin käyttää.
 Minulla on jotenkin semmoinen tapa, että menen kangas kauppaan ja katson sielä mikä tuntuisi hyvältä. Toki etukäteen suunnittelu on aina plussaa, mutta se aina vähän jää hupsupsoho. Pientä apua kangas valintoihin kuitenkin toi touken ranbun art book. Siitä sai paljon paremmin katsottua hahmon kuvaa, kun sitten yrittäisi tihrustaa puhelimen ruudusta.

 Päädyin tuttuun ja turvalliseen Mallorca kankaaseen. Obiin löysin sopivaa kultaista kangasta, joka päätyikin olemaan 35€/m kangasta,mutta onneksi ei kuitenkaan tarvinut kyseistä kangasta paljoa ottaa. Cossia tehdessä minulla on ollut hyvin ristiriitaiset olot siitä, että oliko Jiroun päälys kimonon kangas liian munakoison violetti vai olisiko se saanut kuitenki olla hieman sinertävän violetti. Mutta olen kuitenkin pikku hiljaa tykästynyt kangas valintoihini, kun cossia on ommellut. 



Aluksi minulla oli pieniä ongelmia sen kanssa miten aion leikata kimonon kankaan, kun se oli pidemmän mallinen. No onneksi sovitusnukkeen kokeilemalla sain hahmotettua miten leikkaan kankaan. (sekä yhteiset pähkäilyt kaverin kanssa) Sen jälkeen aloinkin maalailemaan valkoisia pilkkuja. Olin löytänyt vanhan meikkisiveltimen missä oli semmoinen sienimäinen sivellin ja sillä sitten töpöttelin pilkut kankaaseen. Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen vaikkakin joistain pilkuista tuli ehkä turhan "tummia". 


Jiroulle kengät muokkasin Kagamine Rinin senbonzakura cossiin ostetut kengät. Poistin pohjalta kulkuset jotka rinin kengissä on ja maalasin ne mustiksi + kultaisia viivoja. 
Myös hieman lyhensin naruja, jotta kengillä olisi paljon tukevampi kävellä. 


Testailua miltä hiuskortu näyttää + satiininauhatestirusetti
Jiroulle olin jo tehnyt yhdet hiuskorut, mutta päätin tehdä uudet. Koska en ollut tyytyväinen edellisiin mitkä olin tehnyt. Tällä kertaa uhrasin muutamat ohuet pensselit ja käytin rungoksi puupahvia ja päälystin nuo sitten kipsinauhalla ja maalasin kultaiseksi. Uudet hiuskorut nyt eivät ole mitkään maailman hienoimman,mutta mielestäni kuitenkin paremmat kuin edelliset mitkä olin tehnyt. 
Kukat olin myös tehnyt joskus aikoja sitten terälehdistä mitä olin ostanut askartelukaupasta. Jouduin niitä hieman pienentää, kun kokeilin noita Julin peruukkiin,mikä on toiminut jonkin sortin testi peruukkina, kun jiroulle tarkoitettua peruukkia kun ei vielä ole tullut postista. Vielä pitäisi Jiroulle tehdä/muokata kampa mikä sillä on hiuksissa.


Päärusetin tein samasta kankaasta mitä olin käyttänyt punaiseen aluskimonoon. Kuvan rusetista puuttui vielä kultainen nauha minkä jälkeenpäin ompelin siihen. 


Mustat lärpäke asiat olikin seuraava maalaus projekti mikä Jiroun puvussa oli valkoisten pilkkujen lisäksi. Aluksi mietin että leikkaanko jostain kankaasta nuo kuviot vai maalaanko, mutta päädyin maalaamiseen ja jälkeenpäin miettien tämä oli jopa parempi vaihtoehto. Tykkään todella paljon miltä kuviot näyttävät. Kukkien tummiin viivoihin käytin ruskeaa kajaalia + promarker tussia. (älkää kysykö miksi xD). Toisessa kuvassa olikin jo hieman pientä kokeilua miltä asu tulisi näyttämään. 




Tässä vaiheessa asu alkoikin pikkuhiljaa olemaan valmis ja pääsin jopa jo kokeilemaan miltä tulisi näyttämään päällä. Pientä korjailua kyllä vielä on ja osia mitä tosiaan pitää vielä tehdä, mutta niistä teenkin tuon part.2 ja toivottavasti sielä on sitten myös kuva siitä että minulla on koko cossi kokonaisuudessaan päällä ~ 




Kommentit

  1. Voi että, näyttääpi hyvältä! Aivan ihana asu! Tosi siistii työtä ja TouRabu cossit ovat parhautta. ♥
    Pitäis itsekki aloittaa sen Taroutachin tekemisen joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ;u; Kyllä miekkapojat ovat parhautta. Välillä miettii että kuinkahan monta cossiakin siitäkin tulee loppujen lopuksi tehtyä.
      Oih Taroutachi on kanssa ihana!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma cosplay harrastus, missä sen näen nyt?

Nekocon 2023 ~ kesä reissu tyttöjen kanssa

Desucon Frostbite 2024 ~ Kun väsymys iskee