Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Nii joo se Yukicon

Kuva
Heissuli vei vaan, on pitänyt kirjoittaa jonkinlainen yukicon postaus, mutta jotenkin olen koennut sen aika turhaksi, koska itselle yukissa ei nyt tapahtunut mitään kummoista. Kuitenkin päätin jonkinlaisen pienen ajatus postauksen pistää.  Eli yukicon oli viime viikonloppuna (27.-28.2.), aluksi en ollut saamassa lippua koko tapahtumaan, mutta sitten ystäväni oli myymässä omaa lippuaan pois, koska ei päässyt menemään sinne joten ostin lippusen pois. Coni matkani alkoi jo perjantaina, kun menin  Tuttin ja Ritan  luokse yöksi. Kävimme jo perjantaina vaihtamassa rannekkeet ja siinä sitten auttelin heitä cossien kanssa.  Lauantaina pukuilin Mitsutadaa touken ranbusta. Olin jo käyttänyt pukua desucon frostbite:ssä perjantai päivänä. Tosin silloin minulla oli kyseinen cossi tosi lyhyen ajan päällä ja ajattelin että olisi kiva pitää kyseistä cossia edes yhden kunnon coni päivän. Tykkään todella paljon Mitsutadan puvusta vaikkakin itse cossin miekka ei ole mistään parhaimmasta päästä