Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Ajatuksia...

Kuva
Hei vaan!  En tiedä mistä mulle tuli yhtäkkiä innostus kirjoittaa ajatuksia tänne. Varoittelen jo valmiiksi,että tämä postaus tulee olemaan varmaan hirveän sekava ja itseään toistava. Eikä tällä kirjoituksella mitään suurta merkitystä ole,mutta kunhan nyt yritän :'D  Mikä sitten piinaa jos haluan päästää ajatuksia ulos cossi blogin puolella?  Olen viime aikoina huomannut miten minulla ei ehkä ole sitä ihan samanlaista innostusta cossien tekoon mitä joskus silloin aikoinaan oli kun aloittelin tätä harrastusta. En nyt sanoisi että olisin jotenkin tympääntynyt tähän harrastukseen,ei. Pikemminkin olen ehkä paljon enemmän itsekriittisempi pukujeni suhteen ja välillä huomaan etten loppupelissä välttämättä olekkaan niin tyytyväinen pukuun minkä olen saanut tehtyä.  Itse kriittisyys voi olla hyvä,että huonokin asia ja minun kohdalla se on ehkä sitä negatiivista. Tuomitsen heti kaiken melkein mitä olen tehnyt vaikkei tekemäni asia cossia varten välttämättä olisikaan mikään

Mutta eihän se vuosi vielä ole lopussa?

Kuva
Heissan! Motivouduinkin kirjoittamaan hieman taas tänne blogin puolelle. Kerrankin muutakin kun vain coni kuulumisia.  Parin päivän aikana olen huomannut ihmisten postaavan jo cossi saavutuksiaan tämän vuoden aikana. Vaikkei vuosi olekkaan vielä ohi ajattelin itsekkin alkaa muistelemaan,mitä sitä tulikaan tänä vuonna tehtyä. Toisaalta näen tämän hyväksi ajan kohdaksi sillä Tracon oli itselleni viimeinen coni tälle vuodelle ja tuskin tulen uusia cosseja tekemään nyt tulevan talven aikana. Tai ainakaan mitään semmoisia mitkä saisin tämän vuoden loppu puolella valmiiksi asti. Ajattelin kuvien lisäksi hieman kertoa cossista jotain,jos niistä on mitään kerrottavaa.  Aloittakaamme!   Alku vuosi oli hyvin sekavaa ja kiireistä itselleni cossien kanssa. Koska olin typeränä mennyt osallistumaan kahteen eri yksilö kilpailuun. Stressasin hirveästi cossien kanssa ja tuntui että molemmat asut olivat aika "juosten puuhun kustu". Olin haukannut liian ison palan, kun osallistuin

Tulin vain coniin hotelli aamiaisen takia -Tracon 2018

Kuva
Heissan vaan kaikki! Siitä onkin jo muutama vuosi kun olen viimeksi kirjoitellut tänne blogin puolelle mitään,mutta ehkä siihen tulee nyt pieni muutos,tai sitten ei who knows. Mutta koska minulla ei ollut mitään muutakaan aihe ideaa mistä voisin kirjoittaa,kuin viime viikonloppuna olleesta traconista.  Traconhan oli itselleni tämän vuoden viimeinen coni,kuten yleensä se on tupannut olemaan. Tällä kertaa en tehnytkään mitään uusia pukuja traconiin vaikka oli kyllä tarkoitus cossia code:realizesta kahta eri hahmoa,mutta koska uusi työni on syönyt voimiani niin en loppupelissä jaksanut alkaa tekemään mitään uusia pukuja. Päätin siis korjailla Cardia pukuani lauantaille ja sunnuntaina käytin lolita mekkoani minkä olin kesällä tilannut.  Odotin kyseistä viikonloppua innoissani,koska pääsin taas ystäväni Ninan kanssa conittamaan. Tuttuun tapaan menin perjantaina Ninan luokse yöpymään ja lähdimme lauantai aamulla meidän autolla kohti tamperetta. En ollut laittanut cossia tai mitään