Kylmääkin kylmempi frosti


Heippa hei
Eilisen conidarramasennuksen jälkeen onkin hyvä kirjoitella jotain pientä viime viikonloppuna olleesta desucon frostbite:stä. Kuten tämän postauksen nimestä huomaa oli frosti viikonlopulle luvattu oikein kunnon pakkasia eikä conin aikan tullut edes mieleen ulkona pomppimisesta, vaan olin sisällä lämpimässä. 

Perjantaina olin vasta joskus 19 jälkeen coni paikalla ja naureskelimme kaverin kanssa, miten oudolta tuntui mennä siihen aikaan coniin. Cossasin touken ranbu mitsutadaa ja olo oli hieman, että ei välttämättä olisi tarvinut edes cossia laittaa perjantaina, kun loppujen lopuksi emme kuitenkaan kauaa olleet conipaikalla. 

Olimme edellisenä päivänä suunnitelleet, että yrittäisimme lauantaina olla conipaikalla noin klo 10-11 välillä, mikä sitten venyikin tuonne puoli yhteen asti hups ups oho. No mutta paikalle päästyä pistin loputkin härpäkkeet imanon cossiin ja sitten yritin etsiskellä kavereita ja moikkailla heitä. Olin unohtanut kokonaan huoleni siitä,että imanon puvussa jotkut asiat eivät olleet ihan semmoisia mitä olisin halunut. Oli myös kiva saada kehuja puvuista ja se sai kyllä hyvälle mielelle. (vessassa käynti ei ollut hauskaa tuossa puvussa)
 Tarkoituksemme oli kanssa mennä katsomaan cosplay kisoja, mitkä on itselle jotenkin lauantai päivän ns. "kohokohta", mutta tällä kertaa emme kerenneet saada cosplay kisojen paikkalippuja mikä hieman harmitti. ( mutta onneksi kisat näkee jälkeenpäin netistä :D )
 Muuten päivä tuntui omalta osalta aika koomailulta ja paikasta toiseen hyppimiseltä. Oli kiva myös tavata muita touken ranbu cossaajia vaikkakin en paljoa siinä porukassa mitään puhunut. (sosiaalliset taidot mitä ne on) Lähdimme lauantaina melko aikasin pois conipaikalta,koska olimme kavereiden kanssa aika väsyneitä ja totesimme ettei oikein enään ollut mitään ohjelmaakaan mihin olisi mennyt. 

Sunnuntaina cossasin Ruki Mukamia diabolik lovers more blood:sta. Lauantai päivän tapaan sunnuntaikin oli aika paikasta toiseen hyppimistä. Kävimme myös kavereiden kanssa meido kahvilassa mikä oli kyllä ehkä päivän piristys. Siinä sitten vielä loppu päivästä tapasi kavereita jne. 
Päättäjäisten jälkeen olikin aika suunnata koomaisena kotiin. 

Itselleni frosti oli ihan jees coni. Talviconin se miinus puoli on, että ulkona ei viitsi paljoa käydä, koska kylmä. Mutta kuitenkin hauskaa minulla oli vaikka hieman väsynyt tunnuin olevan koko viikonlopun. Parin ihmisen kanssa sai kyllä todeta, että yllättävän nopeasti coni viikonloppu meni. Seuraava coni olisi sitten Yukicon. Päätin etten tee sinne mitään uutta pukua vaan käytän jotain vanhoja ja ehkä niitä vähän parantelen. Yritän panostaa cosvisionin pukuihin, ne kun tuppaa olemaan tuolaisia aikaa/rahaa vieviä. 

ottakaa selfie pläjäys sekä kakkua ja kahvia :'D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Desucon Frostbite 2024 ~ Kun väsymys iskee

~ Cossi vuosi 2023 ~

Cossi vuosi 2019