Vuoden eka coni,desucon frostbite ~


Hei vaan hei,nyt olisi siis tämän vuoden ensimmäinen coni postaus tiedossa. Ensin olin suunnitellut,että kuvaisin vlogin, mutta loppu pelissä en sitten jaksanutkaan (uskaltanut) alkaa sitten tekemään mitään,joten mennään tällä perinteisellä blogi postauksella. 

Desucon frostbite oli 15-17.2. Lahdessa. Olin jo varautunut siihen et perjantaina minulla olisi ollut iltavuoro töissä ja olisin ollut coni paikalla vasta joskus klo 19-20 aikoihin,mutta minulla olikin torstaina ja perjantaina myös viikonlopun lisäksi vapaata. Joten ei tarvinnut yhtään stressata monen aikaan olisin perjantaina coni paikalla. Vaikkakin asun lähellä Lahtea menin taas ystäväni Niinan luokse yöpymään.

Coni viikonloppuni alkoi jo torstaina,sillä menin Niinan luokse jo silloin. Perjantaina pyöriskelimme aamusta keskustassa ja kävimme ostoksilla. Ennen coniin lähtöä laiskottelimme ja puhuimme ettei yhtään tuntunut siltä,että olisi coni viikonloppu tulossa. Mikä toisaalta tuntui hassulta,kun oli kuitenkin frostia odottanut todella paljon. Myöhemmin illalla kaverin äiti heitti meidät sibelius talolle. Rannekkeet saatuamme menin itse kirpputorille viemään tavaroita. Sen jälkeen odottelimme sisällä,että "ovet avautuisivat".  

Conia kohti!

"Ovien avauduttua" juoksin heti pukuhuoneelle korjaamaan peruukkiani,koska olin joutunut hirveässä kiireessä laittamaan sen päähän. Oli kyllä luksusta olla yksin pukuhuoneessa,kun yleensä sielä on hirveät tungokset. Korjattuani peruukin menin etsimään Niinaa ja menimme katsomaan avajaisia. Tämä oli kyllä harvinaista,sillä yleensä en kerkä menemään avajaisiin, mutta nyt kun kerrankin olimme hyvissä ajoin coni paikalla,niin olihan ne mentävä katsoo. 
Avajaisten jälkeen tuttuun tapaan hengailimme ja juttelimme tutuille. Hengailun lisäksi shoottailin Takao cossiani. Perjantaina olisi ollut yksi ohjelma mihin olisin halunut mennä,mutta noh se nyt jäi välistä.(onneksi nekin pystyy myöhemmin katsomaan desuconin omalta youtube kanavalta) Shoottailun jälkeen lähdimme parin muun kaverimme kanssa takaisin kämpille. Lähdimme perjantaina aika myöhään pois conista, ajattelimme ensin et olisi tilattu jotain ruokaa kämpälle,mutta tyydyimme pieneen iltapalaan.



shoottailuja perjantaina

Kello oli varmaan vasta 12 yöllä,kun olimme menneet nukkumaan. Itse olin nukkunut yön hyvin pätkittäisesti ja aamulla oli kyllä aika kooma olo. Lauantain aamu alkoi kyllä hyvin väsyneissä hetkissä. Muut majoitus kaverit tuntuivat olevan paljon pirteämpiä tai sitten vain kuvittelin. Kaverimme Kar-Tano ja Viiksitoro halusivat mennä katsomaan kunniavieras ohjelmaa,joten yritimme olla coni paikalla ennen sitä. Aamupalan ja kahvin jälkeen olikin aika meikata ja pistää cosseja päälle. Itse pistin Akagi cossini vasta coni paikalla päälle, koska cossi päällä taksiin meneminen olisi ollutkin aika temppu. Kar-Tano ja Viiksitoro menivät katsomaan kunniavieras ohjelmaa ja itse menin laittamaan Akagi cossia pukkariin. Niina oli ihana ja auttoi minua kantamaan cossin osia pukuhuoneelle. Olin tietysti taas semmoiseen aikaan pukuhuoneilla et siel oli kauheaa tungosta. Yritin mennä nurkka paikkaan missä en olisi hirveästi ihmisten tiellä,koska Akagin cossin hännät. Siinä sitten hyvin pienessä tilassa yritin saada Akagin cossin päälle ja hyvinhän se onnistui. 



Vein ylimääräisiä tavaroita narikkaan ja siinä sitten aloin ompelemaan stay-up sukkiin neppareita jotta jaloissa olevat osat pysyisivät ylhäällä. Korjailu hetken jälkeen olikin aika mennä taas tuttuun tapaan hengailemaan. Myöhemmin menimme Niinan kanssa kuuntelemaan "Itsetuhoinen velhon morsian" ohjelmaa. Tämä oli kyllä ihme että menin mihinkään ohjelmaa,koska harvoin sitä saa itseään raahattua mihinkään. Mutta tällä kertaa ajattelin, että nyt on mentävä ettei coni päivä menisi vain seisoskeluksi. Kyseinen luento oli kyllä hyvin mielenkiintoinen. 
Ohjelman jälkeen oli tiedossa Akagin shoottailua. Tykkän aina shoottailla coneissa ja se oli taas hauskaa. Tunnen itseni aina kauheaksi kanki kaikkoseksi shoottailujen aikana ja välil tulee semmoinen fiilis etten osaa ilmeillä sopivasti joihinkin hahmoihin. Akagi on hahmona hieman yanderemainen joten mietin vain miten sitä saisi ilmeiltyä ilman että näyttää typerältä. 
Shoottailun jälkeen vielä hengailin hetken cossi päällä,mutta menin sitten vaihtamaan sen pois ennen yhtä ohjelmaa. Kar-Tano ja Viiksitoro halusivat mennä katsomaan cossi kisoja,mutta itseä ne ei oikein kiinnostanut, sillä samaan aikaan oli yksi ohjelma mihin halusin mennä. Menimme siis Niinan kanssa kuuntelemaan "coniahdistelu ja mitä sille voidaan tehdä". Luennon aihe oli mielenkiintoinen ja myös ihan hyvä. Itseä ehkä alkoi välillä hieman väsyttää luennon aikana,kun käsiteltiin paljon laki juttuja. Tosin olin koko päivän hillunut akagin cossi päällä ja alkoi olemaan kuitenkin aika myöhä siihen aikaan joten en ihmettele jos oli hieman kooma olo luennon aikana. 
Kun luento oli ohi menimme etsimään Kar-Tanoa ja Viiksitoroa. Suunittelimme hieman,että mitä tekisimme seuraavaksi ja päätimme lähteä kämpille takaisin. 
Loppu ilta meni jutellessa,PS4 pelatessa ja pizzaa syödessä. Oli tosi mukavaa päästä kunnolla juttelemaan Kar-Tanon ja Viiksitoron kanssa. 

Pelasimme King of fighters:ia lauantai illalla : D

Viimeinen coni päivä tuli nopeasti. Sunnuntaina en cossannut mitään vaan lolita mekkoilimme Kar-Tanon kanssa. Harmitti ettei muistettu ottaa yhteiskuvaa,muuten kun nopea selfie.
Sunnuntai oli hyvin rento päivä,kävin paremmin katselemassa myyntipöytiä ja yritin mennä taidekujalle mutta sielä oli kokoajan hirveä ryysis joten annoin koko asian olla. Mikä toisaalta harmitti. Sunnuntaina oli klo 10:30 aikaa yksi ohjelma mitä menimme Niinan kanssa kuuntelemaan. Menimme kuuntelemaan " 2.5D-teatteri animenäytelmät" luentoa. Olin ihan täpinöissäni, koska olen myös iso stage-play fani,joten oli kiva mennä kuuntelemaan aiheesta luentoa. Luennon aikana sain kyllä lisä innostusta stage-play fanittamiseen ja kaverinikin innostui niiden katsomisesta. Sunnuntai päivä meni muuten tosi nopeasti ja pian olikin aika mennä katsomaan päättäjäisiä ja sitten myöhemmin kotia kohti.


the nopea selfieä :'D

Itselle frostista kyllä jäi hyvä mieli. Olin pitkästä aikaa tyytyväinen cosseihini ja minulla oli se ihana tunne mitä juuri cossaamiselta haen. Twitteriin olin jo kertonut siitä miten iloinen olin kyseisistä cosseista. Pari edellistä vuotta tosiaan on ollut itselle cossien osalta aika ylä- ja alamäkeä. Joten oli ihanaa,että pitkästä aikaa oli hyvä mieli cossaamisesta. Myös oli kiva "ulkoiluttaa" vähän lolita mekkoakin. Olen vielä niin uusi lolita muodin kanssa,niin en ole paljoa vielä uskaltanut niitä pitää. Mutta ehkä tästä innostun vielä enemmän pukemaan lolita mekkoja. 

Ajattelin vielä erikseen kirjoittaa siitä,etten mennytkään kisaamaan Tamakin cossillani mitä olin työstänyt. Tammikuun lopussa ja aika helmikuun alussa olin ihan väsynyt henkisellä tasolla. Työpaikallani eräs työntekijä aiheuttaa välillä itselleni kauhean epämukavan olon. Joten olin pelkästään siitä jo hyvin stressaantunut. Sitten siihen vielä lisäksi kisa stressaaminen,niin huhuh. Monta kertaa olin muutamalle ystävälle puhunut, että perun kisat koska en vain pysty/jaksa. Stressi/väsymys vei kokonaan motivaation ja ilon cossin tekemisestä. Conikin vain läheni uhkaavasti enkä ollut saanut cossia tehtyä loppuun. Yksi päivä olin ihan itkustressin partaalla ja mietin että mitä minun pitäisi tehdä. Koska ajattelin vain,että olen syntinen jos nyt PERUUTAN kisaamisen ja minua katsottaisiin pahalla sen jälkeen. Mutta ystäväni kanssa käydyn pitkän keskustelun jälkeen uskaltauduin perumaan kisat. Jälkikäteen hieman nauran sille ajatukselle että minut muka "kivitettäisiin" siitä etten pysty osallistumaan kisoihin. Mutta tässä tapauksessa ajattelin mielummin omaa terveyttäni(kerrankin). Mutta juuh ehkä Tamakin cossi vielä päivän valoa näkee. Olen aloitellut blogi postausta cossin teosta. Ehkä joskus saan sen valmiiksi asti :'D 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Desucon Frostbite 2024 ~ Kun väsymys iskee

~ Cossi vuosi 2023 ~

Cossi vuosi 2019