Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2023.

Nekocon 2023 ~ kesä reissu tyttöjen kanssa

Kuva
Heippa vaan!  Tähän samaan syssyyn kirjoittelenkin Nekocon 2023 blogi postausta, kun sain ensin tuon Desucon 2023 postauksen kirjoitettua.  Eli siis Nekocon 2023 (15.-16.7.2023) , oli Kuopion musiikkikeskuksella.  Muistaakseni viimevuonna pohdiskelin sitä, että menisikö Nekoconiin seuraavana vuonna, kun se on vähän pienempi tapahtuma ja hieman pidemmän matkan päässä. Mutta tuossa tuli Tuiskun & Ritan kanssa keskusteltua Nekoconiin menemisestä. Tuiskulla kun oli tanssiryhmänsä   Andromed@ kanssa esitys tulossa ja mietin siinä sitten, että noh voisihan sitä taas mennä kisaamaan. Ja myös Rita innostui kisaamisesta. Joten tästä sitten muodostui meille pieni reissu Kuopion suuntaan.  ~ Lähdimme jo perjantaina ajelemaan Kuopion suuntaan. Minulla oli onneksi aamu vuoro töissä joten pystyimme lähtemään suht koht aikaisin. Viime vuonna kun lähdimme vasta klo 19 aikoihin ajelemaan Kuopioon. Mutta tänä vuonna pääsimme jo joskus klo 15 aikoihin lähtemään! Päätimme...

Desucon 2023 ~ hellettä pukkaa

Kuva
 Hei vaan pitkästä aikaa taas!  Tässä taas hienosti paljon myöhemmin kirjoittelen Desucon 2023 blogi postausta...tämä vähän venyi. Mutta yritän muistella mitä coni viikonloppuna tapahtui ja millaisia fiiliksiä conista jäi.  Desucon 2023 oli tosiaan 16-18.6.2023 Lahden sibeliustalolla.  Viikon aikana oli jotenkin huvittavaa seurata millaista säätä coni viikonlopulle oli oikein lupailtu. Välillä näytti siltä, että tulisi paljon sateita & ukkosta ja välillä sitten ei näyttänyt sateita ollenkaan. Loppu pelissä sää oli oikein hyvä, mutta hellettä oli sitäkin enemmän. Kesäkuun alku oli ollut hyvin helteinen eikä desucon viikonloppu siltä säästynyt. Tällä kertaa viuhkan pitämisestä mukana oli todellakin hyötyä, koska tuntui että sitä läkähtyi sibeliustalon sisällä että sitten coni paikan ulkopuolella. Eli niin sanotusti soijaa pukkaa. Desucon viikonlopun cossi suunnitelmat näytti tältä  Perjantai päivä oli itselle omanlainen jännitys pärinöissä olemis päivä, koska ...