Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Hermione (azur lane)

Kuva
Hei vain kaikille!  Koska elämme vielä tätä korona aikaa,niin blogin puolelle ei kyllä hirveästi ole mitään tulossa. Tosin olen kerrankin muistanut ottaa paljon enemmän wip kuvia cossien teosta joten muutamia cossin teko blogi postauksia olisi tulossa,kunhan pääsen niiden pariin vain. Nyt kuitenkin olisi tulossa ensimmäinen näistä mahdollisista cossin teko postauksista. Coneja tuskin tulee vielä pitkään aikaan näkymään kun nykyinen tilanne maailmalla näyttää välillä hieman epätoivoiselta, mutta itsellä cossien teko pysynyt aika samana. Nyt kun itsellä tuntuu tätä vapaa aikaa olevan paljon enemmän on cossien tekokin suljuvaa ja omalla tavalla mukavaa ilman mitään deadlineja ja stressiä. Azur lanen hahmot ovat pyörineet itsellä paljon cossi listoilla ja nyt taas olisi uusi azur lane cossi. Tällä kertaa päätin tekaista Royal navyn Hermione cossin.  Olen pitkään jo halunut tehdä jonkun royal navyn meido hahmon ja Hermionen asu näytti ja vaikutti helppo töiseltä tapaukselta. Myös t...

Cossi vuosi mallia 2020

Kuva
  Vuosi 2020 on viimeisillä metreillä ja tuttuun tapaan päätin kirjoittaa cossaus vuosikatsauksen.  Tosin tämä vuosi ollut kyllä aika hiljainen ja ei niin hiljaine cossaamisen puolesta. Alkuvuodesta sai vielä nauttia conittamisesta kun Desucon frostbite oli ja sielä cossailin Taihouta,2B,Vampirea ja Nezukoa. Eli hyvä aloitus cossi vuodelle, mutta sitten kuitenkin kaikki tössäsi kuin seinään koronan takia. Pikku hiljaa tapahtumia alettiin peruutella ja epäilykset siitä järjestetäänkö coneja alkoi tulla mieleen. Niinhän siinä kuitenkin sitten kävi ettei koko vuoden aikana ollut mitään coneja. Mikä oli todella harmillista varmasti monen mielestä.  Yksi hyvä puoli ehkä omalta osalta tämän tilanteen kanssa on ollut se, ettei ole ollut minkäänlaista aikataulutusta/deadlineja cossien tekemisen kanssa. Joten ns. vapaata cossien teosta olisi voinut pitää, mutta enhän minä tietenkään semmoista. Olen ehkä tehnyt/tilaillut cosseja paljon enemmän mitä edellisinä vuosina. Tosin ihan ka...

Photoshootti cossit kesällä

Kuva
  Hei vaan pitkästä aikaa taas!  Mun piti kirjoittaa tämä shootti postaus kesällä,mutta kappas elämme jo marraskuussa enkä vieläkään ole muistanut kirjoittaa tätä postausta. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä...vai mitä? No mutta kuitenkin,koska kesällä ei ollut ollenkaan coneja halusin yrittää shoottailla enemmän cosseja tai ainakin yritin. Mutta 3 cossin shoottaminen on myös saavutus. Ajattelin tehdä tästä osittain "cossin teko/loppu ajatukset cossista" postauksen. Ensin tuli shoottailtua Honolulua (azur lane) ja Hestiaa (danmachi).  Honolulun cossaaminen azur lanesta oli ollut jo pitkän ajan mietintä ja viimein päätin sitten ottaa kyseisen asun työn alle. Varmaan suurin syy epävarmuuteen cossin teon kanssa oli se, että tulisiko Honolulu sopimaan minulle. Jälkikäteen olen kyllä tyytyväinen että päätin tehdä tämän cossin, koska tykästyin siihen todella paljon. Shoottaillessa huomasin, että joitain osia pitää kyllä vielä vähän korjailla ja kiinnitys juttuja miettiä palj...

Jeanne d'arc (alter) cossi projekti

Kuva
  Hei vaan pitkästä aikaa!  Tämä vuosi kyllä ollut cossaamisen osalta hyvin mielenkiintoinen. Koska coneja ei ole,niin ei ole mitään tietynlaista "cossi suunnitelmat" listaakaan,kun ei tarvitse miettiä mitä coneihin tekee. Toisaalta ollut harmi ettei ole pystynyt coneissa käymään ja cossata. Mutta toisaalta on tässä hyväkin puolensa,nimittäin voin nyt vapaasti suunnitella mitä haluan tehdä ilman mitään deadlinea. Mikä on omalla tavallaan ollut hyvin vapauttavaa ja motivoivaa. Tämän blogi postauksen lisäksi olen kirjoittamassa myös toisen postauksen shootti hommista, mutta aloitetaan ensin tästä Jeanne cossin postauksesta!  Olen pitkään halunut cossata Fate:sta ja olen ollut kiinnostunut kyseisestä sarjasta muutenkin. Hyvin hitaasti olen animeja siitä katsonut ja yrittänyt tuota Fate go peliä pelata. En ehkä laske itseäni miksikään ultimate fate faniksi, mutta sarjasta kuitenkin tykkään vaikkakin välillä hyvin hämmentävä onkin :'D  Jeannen lisäksi cossi suunnitelmat l...