Tracon 2023 ~ perinteinen syys coni
Heippa vaan!
Tämän Tracon blogi postauksen kirjoittelussa venähtikin paljon enemmän mitä aluksi olin suunnitellut, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Tämän Tracon blogi postauksen kirjoittelussa venähtikin paljon enemmän mitä aluksi olin suunnitellut, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Tracon 2023 oli tosiaan syyskuun 6-8.9.2023 Tampere-talolla.
Tänä vuonna ajelinkin yksikseni Tampereelle, kun ystäväni Niina ei päässyt tällä kertaa tulemaan Traconiin. Tuttuun tapaan majoituin Torni-hotellissa, mutta tällä kertaa Kar-TanoCos ja Viiksitoron kanssa.
Laukut valmiina lähtöön! |
Tampereelle ajaessa reitti oli onneksi tuttu, mutta silti yksikseen ajeleminen hieman jännitti. Hyvin kuitenkin ajo matka sujui! Saavuin Tampereelle joskus klo 15 jälkeen. Ennen kun menin hotellin respaan odottelemaan kavereita käväisin nopeasti kaupasta hakee pientä snacksiä. Pienen odottelun jälkeen pääsimme hotelli huoneelle. Kar-Tano ja Viiksitoro päättivät lähteä syömään, mutta itse jäin laittelemaan hotellille cossia. Tuntui, että itsellä cossin laitto hieman venyi kun jäin vain hetkeksi koomaa sängylle. Pääsinkin sitten coni paikalle vasta klo 18 aikoihin ja ensimmäisenä minua odottikin lipun vaihto jono. Siinä sitten about 30min jonottelin lipun vaihtoa. Mietin, että kerkeänkö mennä katsomaan Tuiskun tanssi ryhmän esitystä. Mutta onneksi olin vain hieman myöhässä esityksestä, niin kerkesin näkemään loput tanssit!
Tanssi esityksen jälkeen jäinkin hetkeksi juttelemaan Tuiskun ja Ritan kanssa. Perjantai päivä meni aikalailla tuttujen näkemisessä ja hieman coni paikalla pyöriskelyssä.
Perjantaina minulla oli tosiaan Nijisanji En (Luxiem) Vox Akuman cossi. Minkä olin joskus aikoinaan tilannut uwowo cosplay:lta. Omaksi huonoksi tuuriksi cossini muutamat osat menivät rikki/hävisivät ihmis massaan. Myös samaan aikaan fiilikseni cossiessa oli hieman epämukava. Jotenkin koin etten sopinut Vox:in cossaamiseen.
valmiina lähtemään conia kohti |
Mutta oli kuitenkin hauska, että muutamat ihmiset tunnisti vtuber cossin ja vaihtoivat muutaman sanan. Eräs yhteiskuva hetki jäin mieleen, kun Kar-Tanon ja Viiksitoron kanssa mietimme mikä olisi loppu illan ohjelma ja muutama nuori coni kävijä tulivat hieman "fani tyttö" fiiliksellä pyytämään yhteiskuvaa. Selvästi heidän lempi vtuber oli kyseessä. Mutta itselle jotenkin huvittava hetki oli se, kun itse olen aika lyhyt ja noh muut yleisesti minua paljon pidempiä. Niin siinä sitten yritän coolisti posettaa kun tajuan miten ironiselta pituuserot varmasti näytti.
Ennen hotellille menoa päätimme vielä käydä läheisellä s-marketilla ostamassa jotain pientä syötävää illaksi/viikonlopun ajaksi.
Lauantai aamu tulla tupsahti ja oli aika suunnata hotelli aamiaiselle. Loppupelissä en syönyt paljoa mitään aamulla, mutta toisaalta en ole mikään suuri ruokainen aamupalalla yleisestikkään. Sinäänsä harmi, kun olisi ihan kiva nauttia kunnolla hotelli aamiaisesta, mutta ei voi mitään.
Aamupalat syötyä palasimme takaisin huoneelle ja koomailille hetken ennen kun alkoi cossien laitto. Lauantaille olin päättänyt laittaa vanhan Taihou cossin minkä olin joskus vuonna nakki ja muussi tilannut. Peruukin olin joutunut uudestaan stailaamaan, kun olin tätä käyttänyt Hestia cossiin.
Valmiina lauantai päivään! |
Conin osalta lauantaina ei oikeastaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Perus tuttujen näkemistä, myyntipöytäsalilla ja taidekujalla pyöriskelyä.
Shoottasimme myös hieman Taihou cossia lauantai päivänä. Oli kiva saada tästäkin cossista lisää kuvia!
kuvan ottanut: Kar-Tano |
Tulihan sitä myös käytyä syömässä lounasta Tampere talolla olevassa ravintola/kahvilassa. Tietenkään nälkäisenä sitä ei jaksanut pitkälle lähtee hiihtelemään joten päätin mennä tuonne syömään. Ajattelin ettei lounas buffeti paljoa maksaisi, mutta sitten kun olin kassalla ja jälkikäteen aloin hintaa miettimään niin saattoihan tuo yli 20€ olla vähän suolainen hinta. Mutta oli kuitenkin hyvää ruokaa. Harmiksi kahvi ei kuullunnut lounas buffettiin joten jouduin sitten vielä erikseen kahvin ostaa ja päätin myös samalla pienen kakku palan ottaa.
Ennen cossi kisoja päätin käydä ottaa Taihou cossin pois ja vaihtaa normi vaatteisiin. Oli jotenkin mukavempi katso kisoja kun ei peruukki tai piilarit painanut.
Pakko oli kyllä todeta taas, että oli kova taso Traconin kisoissa. Tuntuu että tämän saa todeta joka kisoista mitkä on näkemässä.
Cossi kisojen jälkeen törmäsin vielä pariin tuttuun ja heidän kanssa tuli hetken juteltua. Ennen takaisin hotellille menemistä kävin vielä kaupan kautta hakemassa hieman pientä snacksiä ja syömistä. Loppu ilta menikin hotellilla koomailessa ja telkkaria katsoessa.
se perinteinen Kana-taco salaatti :'D |
Lauantai sunnuntai välinen yö olisi mennyt oikein hyvin kunnes keskellä yötä havahduimme palohälyytyksen ääneen. Olimme kavereiden kanssa hetken hämmentyneitä kunnes alkoi kuulumaan evakointi kuulutus ja aloimme nopeasti lähtemään pois hotelli huoneesta.
Itselle saattui tulla pientä "paniikin" omaista fiilistä, kun ei meinannut järki ja ajatus kulkea hyvin. Hotellin ulkopuolella sitten seisoskelimme ja odotettiin tilanteen päivitystä, että millainen hätä oikeasti oli. Oliko joku huone/muu paikka tulessa.
Itsellä kävi päässä kaiken maailman kauhu skenaariot, että mitä nyt tulisi käymään jne. Onneksi kavereille juttelu hieman rauhoitti oloa, mutta silti oli hieman paskahalvaus fiilis kyllä.
Vähän ajan päästä huomasimme, että porukkaa alkoi menemään takaisin sisälle ja joku henkilökunnasta myös huuteli ulkona, että sisälle voi takaisin mennä. Jonottelimme aluksi hissiä aulassa mutta sitten päätimme lähteä kävelemään portaita. Onneksi olimme vain 5 kerroksessa. Kuulin muutamilta tutuilta, että he olivat ylimmissä kerroksissa...rippistä ja sillai. Onneksi kuitenkaan ei ollut mitään tulipaloa missään, mutta lähellä saattoi olla,kun kuulema hotellin saunatiloissa ollut muovinen kiulu oli jotenkin liian lähelle jäänyt kiuasta ja vissiin alkanut käryämään sitten(?) :DDDDD
NOH takaisin huoneelle päästyä olo oli aika rippistä. Yritimme mennä takaisin nukkumaan, mutta tuntui ettei nukkumisesta oikein meinannut enään tulla yhtään mitään. Itse laitoin kuulokkeista rauhoittavaa musiikkia soimaan jotta vähän olo rauhottuisi. Hirveää oli kyllä tuntea miten sydän vielä jälkikäteen tykytti.
Sunnuntai aamu tulla tupsahti ja olimme kaikki kolme aika rapsakkaan oloisia yöllisen hälyytyksen jäljiltä.
Ei se auttanut kun suunnata aamupalalle. Syömisen jälkeen hetken ruoka koomasimme. Itse vielä cossasin sunnuntai päivänä. Meille oli muutaman tutun kanssa pieni Collar x Malice ryhmä. Tulipahan viimein tämäkin cossi tehtyä valmiiksi. Vaikken kyllä ollut 100% tyytyväinen tähän. Ajatuksena olisi kyllä hommata parempi kauluspaita tähän cossiin, niin ehkä sitä sitten voisi vielä tätäkin käyttää.
Onko pakko jos ei jaksa? |
Sunnuntai päivä meni melko koomaisissa merkeissä. Saihan sitä muutamaan otteeseen kertoa palohälyytys hommasta ja jälkikäteen naureskella tilanteille. Shoottailimme ryhmäläisten kanssa hieman meidän cosseja kunnes sitten erkaannuimme ja itse vielä kävin pyöriskelemässä myyntipöydät yms.
Nopeas sunnuntai selfie Tuiskun kanssa |
Loppu pelissä en hirveän kauaa jaksanut Takerun cossia pitää päällä kun olo oli niin väsynyt. Hetken aikaa vielä hengailin conissa kunnes sanoin heipat Kar-Tanolle ja Viiksitorolle. Lähdin aika aikaisin ajelemaan takaisin kotia päin.
Tracon oli kyllä mukava coni vaikkakin nyt viikonlopun aikana oli omia pieniä ongelmia mutta muuten kyllä oli oikein mukava viikonloppu. Oli myös kiva päästä viimein kunnolla hengailemaan ja viettää aikaa Kar-Tanon ja Viiksitoron kanssa.
Seuraava coni itselle taitaakin sitten olla Desucon Frostbite 2024!
Kommentit
Lähetä kommentti